Paras kuvausaika vastasyntyneelle on hänen ollessa 5-14 vuorokauden ikäinen. Siihen on monta syytä.
Tässä iässä vauvaa on helppo asetella kauniiseen asentoon. Kaikki asennot, joissa kuvataan ovat täysin fysiologiset, luonnolliset ja ennen kaikkea turvalliset vauvalle. Ne muistuttavat elämää äidin mahassa. Kuukauden ikäisenä vauvojen luusto kovenee ja luonnolliset asennot eivät tunnu enää yhtä mukavilta.
Kokeneena kuvaajana tiedän, että saan kuvattua myös vanhempaa vauvaa, mutta se vaatii enemmän aikaa, kärsivällisyyttä vanhemmilta sekä osa kuvausasennoista ei onnistu yli 2-viikon ikäisten vauvojen kanssa.
Joillakin vauvoilla mahavaivat alkavat jo pian syntymän jälkeen, noin 2. viikon ikäisenä. Jos vauva kärsii mahakivuista, voi olla erityisen vaikeaa saada hänet rauhoittumaan ja nukkumaan.
Ensimmäisen kahden viikon aikana vastasyntynyt vauva nukkuu suurimman osan ajasta. Hänen uni ei ole yhtä herkkä kuin vanhemmilla lapsilla, mikä toimii kuvauksen eduksi.
Vauvat kasvavat päivä päivältä ja jokainen äiti kokee sen, ettei puolen vuoden päästä enää muista kuinka pieni hänen lapsensa oli syntyessään. Kuukauden päästä he eivät ole enää vastasyntyeitä ja heidän ulkonäkö sekä koko muuttuvat todella paljon. Tämän takia suosittelen kuvauttaa pientä alle 2-viikon ikäisenä säilytäkseen juuri niitä lempeitä ja koskettavimpia hetkiä.
Tärkeä huomio! En suosittele kuvausta alle 5 päivän ikäisille vauvoille, koska usein äidin maitoa ei ole vielä tarpeeksi ja pieni voi olla nälkänen, mikä vaikeuttaa taas kuvausta.